|
PIETARIN PYHÄN MARIAN SEURAKUNNAN HISTORIAA
Tsaari Pietari myönsi 1702 Venäjän luterilaisille vapaan
uskonnonharjoituksen. Pietarissa aloitti heti kaupungin
perustamisvuonna 1703 toimintansa evankelis-luterilainen
ruotsalais-suomalainen seurakunta. Keisarinna Anna lahjoitti sille 1733
tontin, jolle valmistui puinen Pyhän Annan kirkko.
Seurakunta jakautui 1745. Suomalaiset rakensivat Bolshaja
Konjushennajalle Pyhän Marian kirkon, joka vihittiin joulukuussa 1805.
Kirkon suunnitteli arkkitehti Paulsson ja se nimettiin leskikeisarinna
Maria Feodorovnan mukaan. Kun Suomesta tuli 1809 osa Venäjää,
seurakunta oli juridisesti ja hallinnollisesti venäläinen uskonnollinen
yhteisö. Papit tulivat kuitenkin Suomesta, samoin monien uskonnollisten
liikkeiden vaikutus. Parhaimmillaan 1890-luvun alussa kirjoilla oli yli
17 000 henkeä. Kirkossa oli 2400 istumapaikkaa.
LASTEN AUTTAMINEN TÄRKEÄÄ
Vuosina 1842-44 rakennettiin viereiselle tontille kirkkokartano.
Rakennuksessa toimi 1860-luvulta tyttöjen orpokoti. Diakoniatyötä
tehtiin suurkaupungin vaikeissa oloissa paljon.
Sunnuntaikouluja, joissa nuorille opetettiin uskontoa ja äidinkieltä,
pidettiin 1820-luvulta lähtien. Ensimmäiset kirkkokoulut perustettiin
1840-luvulla. Vuosina 1846-58 Pyhän Marian kirkkokoulua johti Uno
Cygnaeus. V. 1905 perustettu Pietarin Suomalainen yhteiskoulu oli
taloudellisesti seurakunnan vastuulla.
Pyhässä Mariassa oli enimmillään neljä pappia. Tunnettuja kirkkoherroja
ovat olleet Carl Sirén, Adolf Hakkarainen, Juho Saarinen ja S. J.
Laurikkala. Vuonna 1879 urkuriksi ja kuoronjohtajaksi tullut Mooses
Putro muokkasi saksalaisvaikutteisen kirkkokäsikirjan suomalaisille
sopivaksi. Hän katosi virkamatkalla vuonna 1919.
SUURTEN MUUTOSTEN VUOSIKYMMENET
Lokakuun vallankumous 1917 muutti kirkon elämän. Neuvosto-Venäjä otti
seurakuntien omaisuuden haltuunsa. Pyhän Marian seurakunta sai aluksi
pitää kirkkotilansa. Rakennus kärsi pakkastalvina 1919-20, kun
seurakunnalla ei ollut varaa lämmittää sitä. Suomalaisten ja
inkeriläisten tuella se saatiin kuitenkin vielä korjatuksi.
Leningradiksi muuttuneen kaupungin kulttiasiain virasto teetti kirkossa
tarkastuksia etsien syitä sen sulkemiseen.
V. 1931 seurakunnassa pidettiin vielä viisi rippikoulua, joissa kävi
800 henkeä. Tilanne vaikeutui pian, ja huhtikuussa 1937 Laurikkala
karkotettiin lopullisesti Suomeen. Kirkko sulki ovensa kesällä 1938.
Taide-esineet sai haltuunsa Eremitaasin museo. Kirkko muutettiin
kolmikerroksiseksi asuntolaksi, jonka alakerrassa oli luutavarasto.
Vuodesta 1970 talossa oli luontonäyttely.
 KIRKKO HERÄÄ ELOON
Perestroikan ilmapiirissä Inkerin luterilaiset seurakunnat alkoivat
elpyä. Myös Pyhän Marian seurakunta perustettiin uudelleen vuonna 1990.
Ensin jumalanpalveluksia pidettiin kirkon rapuilla. Vähitellen
yläkerrasta saatiin tiloja kirkon käyttöön ja alakerran salissa
alettiin pitää jumalanpalveluksia.
Seurakunta sai huonokuntoisen kirkon takaisin 1995. Sitä alettiin
kunnostaa Kirkon Ulkomaanavun aloitteesta suomalaisten seurakuntien
tuella ja Pietarin museoviraston valvonnassa. Turun ja Kaarinan
seurakuntayhtymä tuki hanketta ystävyysseurakuntana alusta asti. Kun
rakentaminen alkoi, tukijoita tuli lisää. Varainhankinnan tueksi
koottiin neuvottelukunta puheenjohtajanaan piispa Voitto Huotari.
Tavoite 20 mmk saatiin kokoon ja rakennustyö suoritettiin 1999-2002.
Perustusten lahot puut korvattiin betonilla, katto ja ikkunat uusittiin
ja kerrosten välikatot purettiin. Alakertaan rakennettiin krypta ja
keittiötilat. Uuden alttaritaulun maalasi Albert Stepanov.
Maria-aiheiset liturgiset tekstiilit suunnitteli Päikki Priha. Neljä
värisarjaa ovat Helsingin, Espoon, Turun ja Tampereen
seurakuntayhtymien lahjoja. Kirkonkellot lahjoitti Herättäjä-Yhdistys.
Paikalla olivat mm. Suomen Tasavallan presidentti Tarja Halonen,
Pietarin kuvernööri Vladimir Jakovlev ja arkkipiispa Jukka Paarma.
Vihkimisen suoritti piispa Aarre Kuukauppi. Häntä avustivat mm. Inkerin
kirkon emerituspiispa Leino Hassinen ja rakennusajan vt. kirkkoherrana
toiminut Kosti Laitinen.
“Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä,
että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme
sovitukseksi” (Joh. 1. 4:10).
|
