Inkerin kirkko

Novosibirskin seurakunnan historiaa
Artikkelin sivut
Novosibirskin seurakunnan historiaa
Sivu 2
 
Inkerin kirkon Novosibirskin seurakunnan historiaan kuuluu kaksi puroa.Seurakunta syntyi 1900-luvun lopussa lopulta kahden toisistaan osinitsenäisen lähetystyön toiminnan tuloksena. Toisaalta suomalaisettekivät kaupunkiin saarnamatkoja, toisaalta AmerikkalainenMissourisynodi lähetti kaupunkiin lähetystyöntekijöitä.
 
jeff.jpg
Jeff Thormodson, seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra kertoo ettäseurakunnan taustalla oli pieni englanninkielinen raamattupiiri.1990-luvun puolivälissä kaupungissa toimi kielenopettajinaamerikkalaiset Tom ja Gendy Mayer. Heidän kodissaan kokoontui ryhmä,jossa opiskeltiin raamattua englanninkielellä. Ryhmä oli alunalkaenyhteiskristillinen ja monet ryhmän jäsenistä kuuluivat ns.rekisteröimättömien babtistien -seurakuntaan. Joutuessaan palaamaanAmerikkaan Tom pyysi Jeff Thormodsonia huolehtimaan ryhmästä. Jeff oliluterilainen Missourisynodin pastori ja lähetystyöntekijä javarsinaisesti työskenteli tuohon aikaan kaupungin ulkopuolellasyntyneessä luterilaisessa ryhmässä.
Ensimmäiseen kokoukseen syyskussa 1996 tuliainoastaan viisi henkeä. Jeffin huolenpidossa ryhmä kuitenkin kasvoihyvin nopeasti ja alkoi ”luterilaistua”. Ja kuten usein tällaisissayhteiskristillisissä ryhmissä, niin tässäkin ryhmässä monet uudettulijat eivät löytäneet paikkaansa olemassaolevista seurakunnista. Kunryhmän oli jo tilanahtaudenkin vuoksi mietittävä vakavastikokoontumistaan kypsyi ajatus oman seurakunnan perustamisesta.Ensimmäiset jumalanpalvelukset ”luterilaisen kaavan” –mukaisestipidettiin helmikussa 1998. Tällöin kielenä oli kuitenkin vieläenglanti. Vuden lopussa ehdittiin pitää jo kaksi jumalanpalvelustavenäjäksi. Jumalanpalvelukset toimitettiin vielä ilman ehtoollista.Samaan aikaan Jeff keskittyi jo selkeästi kasteopetuksen antamiseen.Aikuisopetuksen lisäksi eräs ryhmän jäsenistä alkoi pitää pyhäkoulualapsille. Ensimäinen kaste- ja konfirmaatiojumalanpalvelus toimitettiin1999. Tähän aikaan luonnollisesti siirryttiinehtoolisjumalanpalveluksiin.
Asunto, jossa ryhmä oli kokoontunut olikäynyt auttamattoman pieneksi sekä jumalanpalveluksille että muulleseurakunnan toiminnalle. Missourisynodin ”lähetyksen” avustuksellaryhmä saikin vuokrattua tilavat ja kaikinpuolin sopivat tilat aivanNovosibirskin keskustasta, erään sen pääkadun varrelta. Vuoden 2000aikana seurakunnan kasvu oli erittäin voimakasta. Amerikasta saapuiuusia vapaaehtoistyöntekijöitä ja varsinkin englanninkielen opetus olitehokas väline uusien ihmisten kutsumisessa Jumalan Sanan kuuloon.Monet oppitunneille tulijoista jäi sitä kautta seurakuntaan.Raamattuopetuksen runkona oli kaksivuotinen ”Fefil” –kurssi, jonkakäytyään monet olivat uskossaan jo varsin itsenäisiä. Myös ensimmäisetnuoret miehet lähetettiin Kelttoon seurakuntatyön peruskurssille jasiunattiin katekeetan tehtäviin.
Novosibirskin seurakunnan perustava kokouspidettiin 5. marraskuuta 2000. Kokoukseen osallistui 23 konfirmoituakirkon jäsentä. Seurakunta päätti liittyä Inkerin kirkkoon ja sainimekseen: ”Kristus on Pelastaja” tai täydellisimmin: ”Paikallinenuskonnollinen organisaatio (Novosibirskin kaupungissa) – ”Kristus onpelastaja” -seurakunta Inkerin Kirkossa (Venäjällä)” Seurakunnankirkkoherraksi valittiin Jeff Thormodson.
Seurakunnan virallisen rekisteröitymisenjälkeen, kokoontumistilakysymys nousi uudeksi huolenaiheeksi. VuokratNovosibirskissä moninkertaistuivat nopeasti, eikä ”lähetyksellä” ollutenään varaa maksaa erinomaisen seurakuntakotimme vuokria. Pitkänetsimisen jälkeen ”lähetys” hankki kaupungin keskustan tuntumasta,Novogodnajakadulta uudet tilat erään administratiivisen rakennuksenkellarista ja ensimmäisestä kerroksesta. Vaikka tilaa rakennuksessa onyltäkylläisesti, se oli ostohetkellä niin huonossa kunnossa ettätilojen kunnostaminen on vaatinut seurakuntalaisiltamme ja lähetykseltähurjasti voimavaroja. Tämä voimainponnistus jatkuu edelleen, kunseurakuntamme tekee tiloissa peruskorjausta.Uuden vuosituhannen alussa seurakuntamme pystyi tekemään Novosibirskinkaupungissa varsin laajaa kristilliseen rakkauteen perustuvaadiakonista ja humanitaarista työtä. Autoimme monia lastenkoteja,sairaaloita ja poliklinikoita, teimme vankilatyötä ja yleensäkinkannoimme vastuuta hädänalaisista. Ikävä kyllä, Venäjän hinta-tasonnousu, dollarin heikentyminen ja lähettien poistuminen Novosibirskistäon supistanut tätä työtä voimakkaasti.
Jeff Thormodsonin jälkeen vuodesta 2002 Novosibirksin seurkaunnan kirkkoherrana on toiminut Gennadi Ivanovits Maskalov.

 
"Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan." Ps. 18:2
Kirjaudu