Inkerin kirkko

Rakennusprojektit

 

Inkerin kirkon Novosibirskin seurakunnan toimitilojen laajennus. / Kirkkorakennuksen toisen kerroksen hankinta. 

Projektikuvaus

Inkerin kirkolla on seurakunta Novosibirskin kaupungissa. Asukkaita Novosibirskissä on n. 1,8 miljoonaa ja sen ympäristössä sijaitsee useita satojen tuhansien ihmisten kaupunkeja. Novosibirsk on sodan jälkeen ollut Siperian “pääkaupunki”. Siellä on useita yliopistoja, Siperian ensimmäinen metro, kansainvälinen lentokenttä jne.

Inkerin kirkko aloitti toiminnan Novosibirskissä virallisesti 1990-luvun alussa. Kaupunkiin syntyi useita ryhmiä, jotka rekisteröityivät vuosikymmenen lopussa “Kristus Vapahtajan seurakunnaksi”. Seurakunnan toimitaa tuki alussa suomalaisten lähetystyöntekijöiden lisäksi varsinkin amerikkalaisen Lutheran Chursch Missour Synodin lähetysosasto LCMS World Mission. Mission avustuksella seurakunnalle hankittiin toimitilat kaupungin keskustasta Kirosvskin -kaupunginosasta. Toimitilat käsittivät kaksikerroksisen toimistorakennuksen ensimmäisen kerroksen (247m2) sekä kellaritilan (125m2). Rakennuksen toisessa kerroksessa (255m2) sijaitsee pankeille tietojenkäsittelypalveluja myyvä yhtiö.  

novosibirsk3.jpg

Amerikkalaisten avustuksella seurakunta kunnosti toimitilat 2000-luvun puolivälissä. Ensimmäiseen kerrokseen rakennettiin 80 hengen kirkkosali (98m2), pienempi seurakuntasali (31m2) ja toimistotilat. Jo rakennusvaiheessa rahoittaja edellytti seurakunnan vuokraavan osan tiloista ulos, jolloin seurakunnasta muodostuisi mahdollisuuksien mukaan itsekannattava. Tällä hetkellä Novosibirskin seurakunta onkin harvoja Inkerin kirkon taloudellisesti lähes omavaraisia seurakuntia. Tällä hetkellä päävuokralaisena toimii yksityinen päiväkoti/lastentarha. Lastentarhan johtajan ja henkilökunnan löydettyä tiensä Novosibirskin seurakuntaan on seurakunnassa noussut ajatus laajentaa toimintaa kristillisen koulun suuntaan.

Syksyllä 2009 Inkerin kirkolle tarjottiin ostettavaksi myös rakennuksen toista kerrosta. Kansainvälinen lama on iskenyt Venäjälle ja tilat omistava yhtiö on supistanut toimintaansa. Pyydetty hinta on 11. miljoonaa ruplaa eli noin 255.000 euroa.

Miksi tilat olisi edullista hankkia?

Inkerin kirkolle koko rakennuksen omistamisesta olisi monia etuja. Ensinnäkin rekennus ja sitä ympäröivä maa-alue voitaisiin tällöin rekisteröidä kulttirakennus luokitukseen pois administratiivisen rakennuksen luokituksesta. Toimenpide laskisi heti niin omaisuusveroa kuin antaisi kirkolle mahdollisuuden yksityistää maa-alue kirkon omaisuudeksi, josta tällähetkellä maksetaan kallista maavuokraa. Myös kunnallismaksut laskisivat arviolta yli 2000 euroa vuodessa. Uskomme että hankinta maksaisi itsensä takaisin lisääntyneinä vuokratuloina ja maksujen alentumisina alle kymmenessä vuodessa. 

Toiseksi koko rakennuksen omistaminen mahdollistaisi julkisivun muuttamisen “kirkkomaisemmaksi” kellotapuleineen, millä venäläisessä kulttuurissa on suuri merkitys seurakunnan identiteetin kannalta. Kirkko näyttäisi myös kirkolta.

Kolmanneksi hankitut lisätilat mahdollistaisivat seurakunnan toiminnan laajentamisen monipuolisimmaksi sekä lisätilojen vuokrauksen kautta Inkerin kirkon talouspohja parantuisi Siperiassa. Novosibirskin vuokratulojen kautta kirkon itsekannattavuus paranisi nykyisillä tiedoilla niin, että lähes puolet Siperian rovastikunnan toiminnasta ja kiinteistökuluista olisi mahdollisuus rahoittaa omista tuloista.

Rakennus sijaitsee erinomaisessa paikassa kaupungin keskustan tuntumassa metrolinjan läheisyydessä.

 

 
"Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan." Ps. 18:2
Kirjaudu