|
Zipporim-kuoro ja heprealaisia lauluja Pyhän Marian kirkossa |
|
11.05.2013 |
Pyhän Marian seurakunnassa oli ehkä ensimmäistä kertaa konsertti, joka koostui pelkästään heprealaisista lauluista. Kuopiolaisen Zipporim-kuoron konsertti oli osa Pyhän Marian seurakunnan yhteydessä toimivan messiaanisen Johannes Kastajan seurakunnan tapaamista suomalaisten ystävien kanssa. Leila Savolaisen johtama konsertti suomalaisten esittämänä oli ainutlaatuinen kokemus paikalliselle väelle. Erkki Holopaisen ja Kirsi Ylösen sooloesitykset ja Hanna Eskelin viulu jäivät monen sydämelle.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Inkerin kirkko ja Luulajan hiippakunta neuvottelivat yhteistyöstä |
|
10.05.2013 |
Luulajan hiippakunnan piispa Hans Stiglund ja kansainvälisten asioiden sihteeri Roger Marklund vierailevat Inkerin kirkon kirkon piispan Aarre Kuukaupin kutsumana Pietarissa 9. – 12.5.2013. Perjantaina 10.5. käytiin neuvottelut, joissa kumpikin osapuoli esitteli työtään ja sen ajankohtaisia haasteita. Inkerin kirkon haasteena on sekä työntekijöiden että taloudellisten resurssien vähäisyys: työtä on paljon mutta työmiehiä vähän. Ruotsin lut. kirkon haasteena on teologia, sillä ihmiset ovat kadottaneet ymmärryksen seurakunnasta. Suuri kysymys on miten kohdata erityisesti nuoremmat sukupolvet.
Inkerin kirkolla on useita kirkonrakennusprojekteja meneillään: Muurmanskissa, Kazanin kaupungissa Tatarstanissa ja Karatushassa Siperiassa. Luulajan hiippakunta on vuosia ollut yhteistyössä Barentsin meren kirkkojen kanssa ja sitä kautta myös Inkerin kirkon kanssa.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Toukokuun konsertit Pyhän Marian kirkossa |
|
30.04.2013 |
4.5. klo 18.
Urku- ja kamarimusiikkia Iso-Britanniasta. Mihail Mištšenko, urut ja piano, Artjom Isajev,oboe, Boris Barinov, alttoviulu. Ohjelmassa R. Williamsin, A Bushan, E. Elgarin, ym. musiikkia.
6.5. klo 19
Evankelinen musiikki-runo –ilta. Irina Orlova, Natalia Balaban, Viktor Djak, Aleksei Ili.
11.5. klo 18
Regina Kamenštšikova, urut. Ohjelmassa J. S. Bachin, J. H. Rinckan ja J. Rheinbergerin musiikkia.
18.5. klo 18 Bel Canto –kuoro Savonlinnasta. Kuoroa johtaa Leena Astikainen. Piano Maija Teikari. Ohjelmassa klassisia hengellisiä kuorosävellyksiä ja vanhaa ja uutta suomalaista naiskuoromusiikkia.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
24.04.2013 |
Suomen Pääkonsulaatti järjesti 23.4.2013 vastaanoton Pietarissa erilaisissa yhteyksissä lasten hyväksi toimiville järjestöjen ja muiden toimijoiden edustajille. Vastaanotto liittyi Suomen lapsiasiavaltuutetun Maria Kaisa Aulan vierailuun Pietarin lapsiasiavaltuutetun Svetlana Agapitovan kutsusta.
Vastaanotolle oli kutsuttu myös Inkerin kirkon lapsi- ja nuorisotyön komitean johtaja Veronika Shutova ja diakoniajohtaja Aleksandra Seliverstova, jotka saivat tilaisuuden esitellä Pietarin lapsiasiavaltuutettu Agapitovalle lastenkotilapsille suunnattua Elämän siiville –projektia ja Viipurissa toimivaa lasten turvakotia Dikonia. Samalla he kutsuivat häntä tutustumaan Inkerin kirkon lasten parissa tehtävään työhön.
Pietarin lapsiasiavaltuutettu toimii aluehallinnon yhteydessä. Vastaavanlaisia lapsiasiavaltuutettuja on Venäjällä kymmeniä. Presidentin hallintoon kuuluvaa lapsiasiavaltuutetun tehtävää hoitaa Pavel Astahov.
Teksti ja kuva Tuulikki Vilhunen
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>
|
| Tulokset 1 - 7 / 363 |