1800-luku ja 1900-luvun alku
Inkerin kirkon yhteys Suomen kirkkoon helpottui ja vahvistui, kun koko Suomi liitettiin suuriruhtinaskuntana Venäjään vuonna 1809. Yhtenä konkreettisena osoituksena siitä oli, että keisari Aleksanteri I kutsui vuonna 1820 Porvoon piispan Zacharias Cygnaeuksen Pietariin Inkerin kirkon piispaksi ja koko Venäjän luterilaisen kirkon kenraalisuperintendentiksi. Korkeassa tehtävässään piispa keskittyi Inkerin kirkon elämän kehittämiseen. Hän kutsui pappeja Suomesta ja vihki vaaditun tutkinnon suorittaneita papeiksi seurakuntiin ja erotti kelvottomia pappeja virastaan. Itse kaunopuheisena saarnamiehenä hän rohkaisi onnettomia suomalaisia. Hän jakoi Inkerin kirkon kolmeksi rovastikunnaksi, joiden lääninrovastit valvoivat pappien ja seurakuntien elämää tiiviimmin kuin mihin piispan aika riitti.
1800-luvun loppupuolella suomalaisten siirtolaisten tuomana tuli Inkerinmaalle sekä lestadiolaista että evankelista herätystä. Pietariin syntyi varakas ja suuri lestadiolaisseurakunta. Sen vaikutus ulottui maaseurakuntiin. Narvan seudulle muodostui lestadiolaisherätyksen keskuspaikka. Evankelinen liike toimi inkerinsuomalaisten keskuudessa, mutta se ei muodostanut omia seurakuntiaan vaan vaikutti olemassa olevien seurakuntien elämään. Erityisesti evankelisen liikkeen ansiosta maallikkojen toiminta seurakunnissa aktivoitui. Perinteisesti Inkerin seurakunnissa lukkarit saattoivat toimittaa pappien tehtäviä, jos pappia ei ollut saatavilla, herätysliikkeissä muutkin maallikot toimivat sananjulistajina.
Vuonna 1863 Inkerin kirkossa aloitti toimintansa Kolppanan suomenkielinen opettaja- ja lukkariseminaari. Seminaarilla oli suuri merkitys inkerinsuomalaisten sivistyksellisen tason ja kansallisen tietoisuuden kohottamisessa, kun sieltä valmistui opettajia suomenkieliseen opetustoimeen ja lukkareita seurakuntiin.
Inkerin kirkon papisto tuli pääosin Suomesta. Seurakuntien kirkkoherrojen tehtävä oli hyvin vaativa. Heidän piti kyetä käyttämään ainakin suomea, saksaa, venäjää ja mahdollisesti ruotsia ja viroakin. Pappien merkitys vähemmistönä ja usein vaatimattomassa taloudellisessa asemassa eläville suomalaisille oli todella suuri. Siitä on hyvänä osoituksena seuraava lainaus Inkeri-lehdestä vuodelta 1894: ”Arvaamattoman suuri on papin merkitys kansan keskuudessa. Hänestä ja melkein yksinomaan hänestä riippuu – niin paljon kuin ihmisestä riippua voi – ei ainoastaan nimenomainen hengellinen, vaan ylipäänsä kaikki henkinen, siveellinen, ja milteipä kansallinen ja yhteiskunnallinenkin elämä maaseurakunnissamme. Sillä pappihan on meillä, suomalaisten kesken, melkein ainoa henkilö, joka on saanut perusteellisemman, korkeamman sivistyksen. Ja juuri tämän korkeamman sivistyksensä nojalla on hänellä jo ammoisista ajoista todella arvokas, vaikuttava asema keskellämme.”
Hyvään alkuun päässyt kirkollisen elämän kehittyminen jatkui Inkerin kirkossa 1800-luvulla. Rippikoulu vakiintui kaksiviikkoiseksi ja heikoille oppilaille kolmeviikkoiseksi kouluksi, jossa lukutaito varmistettiin ja jossa kristillisen tietämyksen perusasiat opetettiin. Näitä samoja taitoja opetettiin ja valvottiin kylänlukusilla. Pyhäkoulutyö käynnistyi Inkerin kirkossa 1870-luvulla. Se kehittyi erittäin suosituksi toiminnaksi inkeriläiskylissä. Pyhäkouluihin tulivat mukaan muutkin kyläläiset kuin vain lapset. Opettajina toimivat paikkakunnan valistuneet isännät. Toiminnan laajuudesta antavat vakuuttavan kuvan vuoden 1902 tilastotiedot: pyhäkouluja 482, opettajia 1809, pyhäkoululaisia 11936.