1700-luku
Suuri pohjan sota mullisti Inkerin kirkon elämän 1700-luvun alussa. Seurakunnat menettivät pappinsa ja kirkollinen elämä lamaantui. Kun Pietari Suuri alkoi rakentaa uutta pääkaupunkia inkeriläisten asuma-alueen keskelle vuona 1703, paikalle virtasi paljon venäläisiä. Eri kansallisuuksia ei kuitenkaan haluttu sekoittaa, vaan kullekin määrättiin oma asuinalue. Näin inkeriläisten keskinäinen yhteys säilyi.
Jo Pietarin perustamisvuonna tsaari antoi luvan perustaa sinne suomalais-ruotsalaisen luterilaisen seurakunnan, joka vuonna 1745 jaettiin suomalaiseksi ja ruotsalaiseksi seurakunnaksi. Myötämielinen suhtautuminen luterilaisiin ilmeni Uudenkaupungin rauhanteossa 1721 siten, että luterilainen kirkko voi jatkaa toimintaansa entiseen tapaan ja noudattaa voimassa olevaa Ruotsin 1686 kirkkolakia. Saksalaisilla luterilaisilla oli vahva asema maan hallinnossa. Näin suomalainen luterilaisuus sai jatkua saksalaisen rinnalla. Mutta kirkon tila oli vaikea suuren pohjansodan aikana ja jälkeen. Seurakuntien kirkot ja pappilat olivat raunioina, papit paossa tai vangittuina, seurakuntalaiset hajalla. Entisistä vapaista talonpojista tuli maaorjia. Luterilainen seurakunta ja sen pappi olivat näiden ihmisten tukijoita ja auttajia. Pappi oli ainut koulutettu ihminen, joka ymmärsi rahvaan kieltä ja ongelmia ja pystyi ajamaan sen asioita isäntiin ja viranomaisiin päin.
Venäjän Ruotsilta valloittamien alueiden hallinto keskitettiin sitä varten perustetulle oikeuskollegiolle, joka hallinnoi myös Inkerin kirkkoa. Kirkon elämä oli vuosikausia lamassa. Oikeuskollegiolla eikä siihen vuonna 1727 perustetulla konsistoriosastolla ollut edellytyksiä nostaa sitä surkeasta tilastaan. Vasta kun kirkollisten asiain hoito uskottiin Pietarin luterilaiselle superintendentille, tilanne alkoi korjaantua. Vuonna 1740 kaikissa seurakunnissa oli pappi. Kirkkoja rakennettiin. Vuonna 1760 jokaisessa seurakunnassa oli oma kirkko. Papit kiinnittivät erityistä huomiota seurakuntalaisten lukutaidon edistämiseen. Sitä opetettiin ja kuulusteltiin kylänlukusilla. Vanhan Tuutarin seurakunnan kertomuksessa mainitaan, että sen pappi kohtasi lukusilla vaimon, joka ei osannut yhtään sanaa Isä meidän rukouksesta. ”Pappi kysyi: Kuinka sinä vaimo parka olet päässyt Herran ehtoolliselle ja sen jälkeen aviosäätyyn, kun et osaa yhtäkään sanaa lukea? Vaimo vastasi: Niinpä siihen aikaan olivat paremmat papit.”