Suurten kuusten katveessa olevan Toksovan kirkon remontin valmistumisesta ja uudelleen vihkimisestä on kulunut 20 vuotta, mitä juhlittiin 14. joulukuuta. Juhla alkoi jumalanpalveluksella, jonka yhteydessä oli samalla diakonivihkimys.

Toksovan nykyinen kivikirkko rakennettiin 1887. Vuonna 1936 se otettiin seurakunnalta pois, kirkonkello pudotettiin alas ja torni kaadettiin. Rakennuksesta tuli kulttuuritalo moniksi vuosiksi. Takaisin seurakunta sai sen 1990 ja seuraavana vuonna alkoivat restaurointityöt. Silloinen Inkerin kirkon piispa Leino Hassinen vihki rakennuksen uudestaan seurakunnan käyttöön toisena adventtina 1994.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin kaksikielisessä juhlajumalanpalveluksessa liturgeina palvelivat Vladimir Vasiljev ja Esko Haapalainen, piispa Aarre Kuukauppi saarnasi. Jumalanpalveluksen yhteydessä piispa Kuukauppi vihki Sergei Anikinin diakoniksi Volgan rovastikuntaan, Saratovin seurakuntaan. Piispaa avusti Volgan lääninrovasti Olav Pantshu.

Juhlaosuudessa palattiin aluksi kaksi vuosikymmentä taaksepäin ja katsottiin video kirkon vihkiäisistä. Paikallinen kyläneuvosto kiitti vuosien yhteistyöstä seurakuntaa, jonka ansiosta alueen kylät syntyivät aikoinaan. Kirkosta on iloa ja hyötyä koko kylälle myös tänä päivänä. Se tarjoaa tilat muun muassa leirien pitoon, koska kylässä ei ole omaa toimintakeskusta. Suomesta tervehdyksiä esittivät Toksovan ystävyysseurakunta Vihti, jota edusti kirkkoherra Jari Hiekkanen. Esikoislestadiolaisten puolesta seurakuntaa onnitteli diakoni Olli Puolakka.

Juhlassa kuultiin monipuolista musiikkia. Pianisti Vladislav Peisahov tulkitsi upeasti Sibeliusta. Kelton kuoro ja toksovalainen lauluryhmä Röntyskät vastasivat lauluesityksistä. Pyhäkoululaiset riemastuttivat omalla, jouluun liittyvällä esityksellään.

Vasen kuva: Aili Myller vastaanottaa seurakunnan puolesta Haapakankaan kirkkoherran Ivan Hutterin ojentamat lahjat. Oikea kuva: Röntyskät.

Juhla päättyi yhdessä veisattuun vanhaan virteen:

Vanha on kirkko paikoillaan
seisoo se uhmaten aikaa.
Monet jo sortui tornit, vaan
vielä sen kellot kaikaa.
Vanhan ja nuoren kutsuen,
väsynehen ja sairaan, ken
ikävöi ikuista aikaa.

Kuin kotiliettä kuitenkin
kirkkoa me rakastamme.
Sylihins siel on meidätkin
ottanut Vapahtajamme.
Siellä me kuulleet ihanaa,
hänestä oomme sanomaa.
Taivahan meille ken avaa.

Kirkkohon meidät vietihin
kasteelle lapsina kerran.
Nuorina eessä alttarin
olla me vannoimme Herran.
Siellä on joulun hartaus,
pääsiäisriemu, rukous
täyttänyt sielut ja mielet.

(sanat Rkv 56, sävel Skv 434 ”Kunnian Herraa palvelkaa”)

Teksti ja kuvat KP

{flike lang=fi_FI}